Sivut

keskiviikko 25. marraskuuta 2009

museopäivä

Sateisen viikon piristykseksi piipahdin Helsingissä museoimassa. Ensimmäisenä suuntasin Designmuseoon, jossa oli esillä näyttely Suomalainen koru 1600-2009. Esillä oli kattava otos suomalaisista koruista vuosisatojen ajalta. Myös nykykorutaiteilijoiden korut olivat saaneet paljon näkyvyyttä, toisaalta taas itse taisin missata nuo 1600-luvun korut kokonaan. Parhaiten mieleen jäivät Oskar Pihlin taidokkaat koruluonnokset (ja niistä tehdyt korut) sekä Alma Pihlin ihana Jääkukka-rintakoru. Alma Pihlin taidokkaisiin korutöihin ihastuin jo kun vuosia sitten luin Anu Seppälän kirjan Jääkukkia keisarinnalle-Alma Pihlin uskomaton elämä. Ihania olivat myös Liisa Vitalin pitsi-korut. Sattuipa näyttelystä silmään myös Marja Sunan Syksyn lehdet kaulakoru, jota olen välikäden kautta ollut valmistamassa. Nimittäin kultasepänliike, jossa olin opiskelujeni aikana työharjoittelussa valoi nuo korussa käytetyt lehdet. Valuun tarvittavia vahamalleja valmistin työharjoittelupaikassa. Designmuseon näyttely on saanut myös jonkin verran kritiikkiä. Itsekin huomasin, ettei korujen esillepano ollut ihan niin hyvä kuin voisi, ja joissain kohti korujen tietoja oli vaikea yhdistää koruun. Lisäksi uudemmissa siemenhelmitöissä materiaalina oli käytetty nymo-lakkaa :D Itsehän olen kuullut vain nymo-langasta.

Iltapäivästä suuntana olikin sitten Ateneum ja siellä järjestetty Picasso-näyttely. Nuo Picasson sanat "anna minulle museo, niin minä täytän sen" pitivät täälläkin paikkansa. Valitsin ihan tarkoituksella museo-päiväksi tiistain, sillä ajattelin sen olevan viikon hiljaisempia päiviä. Nytkin porukkaa oli ihan reippaasti liikenteessä, mutta teoksia mahtui hyvin ihastelemaan. Kuulin, että lauantaina museo on ollut ihan nuijalla täynnä. Onhan tuo näyttely nähtävä, vaikken itse niin suuri Picasson ystävä olekkaan. Picasson harlekiineja olisin halunnut nähdä enemmän, vaikka esillä olikin herttainen Paulo harlekiinina. Näyttelyssä ihastuttivat myös pronssinen vuohi sekä pyöränromusta tehty härän pää. Picasso oli hyvin tuottelias ja monipuolinen taiteilija. Hänen tuotantonsa kokonaismääräksi on laskettu lähes 50 000 teosta. Hänen tyylinsä oli kokoajan uusiutuvaa ja työt muuttuivatkin vuosikymmenien saatossa tyylilajista toiseen. Näyttelyn parisataa teosta ovat pieni pintaraapaisu Picasson elämäntyöstä, mutta ne kartoittavat hyvin hänen monipuolisuuttaan taiteilijana.

Kannattaa muuten vierailla myös kolmannen kerroksen näyttelytiloissa. Siellä ovat esillä Ateneumin omat Picassot, sekä Picasson hengessä-näyttely, jossa on Picasson taiteesta vaikutteita saaneiden suomalaistaiteilijoiden teoksia.

Onko kukaan muu vieraillut näissä näyttelyissä? Mitä piditte?

3 kommenttia:

  1. Design-mudeossa tuli käytyä lauantaina. Korut olivat mielenkiintoisia mutta piti tosiaan tarkkaan miettiä mikä teksti kuului mihinkin koruun. Ilman harrastuneisuutta olisi ollut vaikea tietää esim. kiven perusteella mihin koruun viitattiin. Pihlin luonnokset olivat upeita! Itsellä on nuo luonnokset jääneet hieman pienemmiksi ja huonommiksi :)

    VastaaPoista
  2. totta, itsekin yritin koruja hahmottaa juuri tuon kiven kuvauksen avulla. ei varmaan ilman koruilutaustaa olisi tullut yhtään mitään tunnistamisesta.

    ..ja niistä omista luonnoksista on tosiaan tässä liitteessä varmaan turha puhuakkaan ;) koulussa vielä piirrettiin koruista kuvia, mutta kun koruilu on jäänyt ainoastaan harrastukseksi, niin luonnokset ovat pään sisällä

    VastaaPoista
  3. Jälkijättöisenä kommenttina, ei niitä 1600-luvun koruja montaa ollut. Kommentoin niistä omassa blogikijoituksessani. Ja samaa mieltä kanssanne kyltityksestä. Olisin myös kaivannut koruille laajempaa kontekstia.

    VastaaPoista