Sivut

lauantai 5. kesäkuuta 2010

rantahietikolla



Viime keväänä Kärkkäisen sikapäiviltä tarttui mukaan kangas näihin. Tänä vuonna syntyivät sitten nämä herkut. Näissäkin tyynyissä on käytetty sikahalpaa Vallilan kangasta, taisi olla metrihinnaltaan 5,90 (myyjä kertoi normaalihinnan olevan 18,90).



50x50cm tyynyjä syntyi yhteensä kolme kappaletta. Niihin riitti juuri sopivasti 160cm kangasta. Nämä ihanuudet eivät tulleet kuitenkaan minun sohvalleni, vaan päätyivät vanhempieni asuntoon. Itsekin olisin tuota kangasta halunnut, mutta kankaan väri ei olisi sopinut sisustukseni väreihin.

3 kommenttia:

  1. Komea kangas! Näyttää jopa hiukan Guildilta :)

    VastaaPoista
  2. Kaunista kangasta ja hienot tyynyt olet saanut tehtyä. Olen kyllä todella kateellinen näppärille ompelijoille!

    Itse olen vasta pari vuotta kaavaillut tekeväni uuden tyynynpäällisen pitkulaisiin tyynyihini, mutta se on jäänyt aikeeksi. Uusi ompelukone on vielä laatikossa, ja pitäisi ensin opetella sitä käyttämäänkin... Sitten on tietenkin vielä yäk yäk vetoketjujen ompelut edessä, jos niin pitkälle pääsisin, että päällisiä alkaisin väsätä. Että taitaapi olla täällä osoitteessa ikuisuusprojekti.

    VastaaPoista
  3. Riikka: kiitos :D mäkin ihastuin tohon kankaaseen :) nuo kuviot on jotain niiin kaunista :)

    Leonida: iso kiitos myös sinulle :) itse olen innostunut nyt noista tyynynpäällisten teosta. tekisin enemmänkin, jos olisi vaan enemmän tyynyjä ;) ymmärrän kyllä että siitä on sulle jäänyt ikuisuusprojekti, tuo vetskareitten ompelu on mullekin ollut aina jotenkin ylivoimaista, kunnes keksin tuon tavan millä näihinkin on vetoketjut laitettu. en siis edes yrittänyt laittaa niitä piiloon :D

    VastaaPoista