Sivut

torstai 16. tammikuuta 2014

top ten 2013

Huh, vuoden vaihtumisesta on jo pari viikkoa. Miten aika meneekään näin nopeasti. Käsityöharrastukset ovat olleet jäissä, sen sijaan ajattelin esitellä viime vuoden suosikkitöitäni. Tämän vuoden suunnitelmat ovat vielä aivan avoinna. Ensimmäisenä on mielessä askartelutilan kunnostaminen, sen jälkeen pieniä sisustus(tapetointi)projekteja asunnossa ja ompa ajatuksissa muutamia blogin puolellekin tarkoitettuja juttuja. Kuten aiemminkin olen todennut, muutto sekoitti pasmat totaalisesti ja esimerkiksi big shot -haaste jäi omalta osaltani jäihin jo aika alkumetreillä. Päätin jatkaa haastetta silti vuodenvaihteen ylikin. Tarkoitus olisi käydä kaikki stanssit läpi, tällä kertaa ilman aikarajaa. Seuraava projekti olisi päivittää listalle kaikki uudet stanssit. Niitä kuitenkin olen kotiin raahannut, eli jotain asian eteen on tehty.

Tässä kuitenkin vuoden aloittajaisiksi viime vuoden top 10. Kuvia klikkaamalla pääset kurkkimaan tarkempia tietoja kyseisten töiden alkuperäisistä postauksista.

10.
Kymmenentenä on stanssattu siilikortti. Viime vuonna innostuin enemmän tekemään kortteja ja töitä ainoastaan yhdellä värillä. Tässä koko kortti on tehty ainoastaan rusehtavaan sävyyn. Kortista tuli kuitenkin aika ilmeikäs ja kolmiuloitteinen, kun kuvioiden reunoja tummensin hieman leimasinmusteella.

http://annanaarteet.blogspot.fi/2013/10/siili.html





















9.
Ysinä ovat hauskat ja helpot vappukukat. Nämä kukat on tehty leveistä lastusatiininauhoista, niitä joita käytetään esimerkiksi hääautojen koristelussa. Kukat saavat kuitenkin (mielestäni hieman mauttomat) nauhat näyttämään kivoilta. Tällaisilla koristeluilla saa nopeasti näyttävyyttä juhlapöytään.

http://annanaarteet.blogspot.fi/2013/05/vappukukkia.html
















8.
Tämä kortti pääsi listalle ihan kauniiden ja sointuvien väriensä johdosta. Taustapaperi on kaunis, ja jotenkin onnistuin stanssatuista kukista saamaan aivan samannäköisiä. Taustan kukat aivan kuin muuttuisivat kolmiuloitteisiksi kortin alareunassa. Rakastan tuota paperia.

http://annanaarteet.blogspot.fi/2013/06/kakkua.html





















7.
Numero seitsemän on ihana ja kesäinen lahjakassi. Viime kesä meni fuksian ja hopean värisissä tunnelmissa, ehkä siksi tämäkin on niin läheinen. 

http://annanaarteet.blogspot.fi/2013/09/gift.html





















6.
Alkuvuodesta olin kynsilakkakorukurssilla, jonka tuotoksena syntyi tämä ihanainen kaulakoru. Korun yötaivasta muistuttava kuviointi on siis saatu aikaan eri värisillä kynsilakoilla. Varsin mielenkiintoinen kokeilu. Joka kerta lopputulos on aivan erilainen, vaikka käyttäisi samoja lakkoja.

http://annanaarteet.blogspot.fi/2013/02/kynsilakkailua.html















5.
Viidenneksi nousivat jouluksi tehdyt joulukortit. Näistä teinkin ihan kokonaisen sarjan: isot joulukortit, pienet käteen annettavat kortit sekä pienet lahjapussukat. Kortit on tehty kolmesta ei niin tyypillisestä jouluväristä, mustasta, keltaisesta sekä sinisestä. Silti niistä tuli varsin tunnelmalliset. Ja pakko sanoa, onnistuneet.

http://annanaarteet.blogspot.fi/2013/12/joulukortit-2013.html
















4.
Neljäntenä on yksinkertainen narsissin "tuunaus" eli säilykepurkista tehty ruukunsuojus peittämään muovista narsissin ruukkua. Vähän silkkipaperia ja lasten askartelumassaa, siinäpä se.

http://annanaarteet.blogspot.fi/2013/03/narsissi-ja-perhosia.html





















3.
Kolmoseksi nousi söpö vauvaonnittelukortti. Tämä kortti on tehty tietämättä vauvan sukupuolta, joten väriensä puolesta toimii hyvin sekä tytölle kuin pojallekin.

http://annanaarteet.blogspot.fi/2013/11/ankkakortti-vauvakutsuille.html





















2.
Kakkosena on pirteä kranssi. Tämä syntyi alunperin jouluksi, mutta taidanpa nostaa sen esille ystävänpäivän lähestyessä. Sydämet on stanssattu huovasta ja styrox-kranssipohja päällystetty 7 veljestä langalla.

http://annanaarteet.blogspot.fi/2013/01/hertta.html















1.
Ykkösenä on lempistanssilla tehty pääsiäistaulu. Epätyypillisen hempeät värit houkuttelivat viime pääsiäisen aikaan ja näistä tykkään vieläkin ihan kympillä.

http://annanaarteet.blogspot.fi/2013/03/hempeat-puput.html

















Tällaiset tuotokset valitsin viime vuoden mieluisimmiksi. Mitä mieltä olet, jäikö jokin uupumaan listalta? Entä mitä haluaisit nähdä tänä vuonna? Kiinnostaisiko remontointi ja sisustus, vai pitäydytäänkö käsitöissä? Ja mitä uutta kokeillaan tänä vuonna? Näitä kysymyksiä pyörittelen mielessä, toivottavasti voit auttaa vastailemalla edes muutamaan.

Viime vuoden top 10 -listauksen näet muuten täältä.

4 kommenttia:

  1. Minä muistin viimevuodestasi heti ensimmäisenä nuo kaikki ihanat hääjutut :)

    Itse tykkään isosti kaikista DIY sisustus ja remppajutuista, joten minä ainakin niitä ilolla odottaisin ja lukisin. Olen myös tykännyt kaikista koruiluistasi, joten jos saa kerta toivoa niin niitä näkisin mielelläni lisää noiden sisustusjuttujen lisäksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hääjutut hallitsivat kyllä aikalailla viimekesää :D ne jäivät itsellekin päällimmäisenä mieleen. katsotaan jos jotain remppailuitakin täällä esittelisin, ainakin askartelutilan valmistumisesta (hitaasti mutta varmasti) ajattelin raportoida :D

      Poista