Sivut

sunnuntai 25. lokakuuta 2009

ruusuja ruusuja

Blogiini eksytään päivittäin useaan kertaan hakusanalla sytykeruusu. Suunnilleen joka toisessa haussa on lisäksi mukana sana ohje. Siksi ajattelinkin koota yksinkertaisen ohjeistuksen noiden pikkusöpöläisten näpertelyyn. Tällä kertaa tein ruusuja vain pienen tuliaiserän, eli käytössä oli kaksi kuuden munan kananmunakennoa ja yksi tuollainen vieläkin pienempi.



Ensin kananmunakennoista erotellaan nuo kuppiosat, joihin ruusuja sitten käydään kokoamaan. Itse aloitan ruusujen tekemisen repimällä kannesta tuollaisen pitkän suikaleen, jonka sitten kieritän rullalle. Tämä tulee kupin keskelle. Sen jälkeen lisäilen vielä pienempiä paloja kennoa, jotta ruususta tulee vähän tiiviimpi.



Kolmesta pienestä kennosta tuli sitten tämän verran ruusuja. Ylimääräistä roskaa ei jäänyt ollenkaan, sillä kaikki pienetkin kappaleet on tungettu ruusujen sisälle. Steariini kyllä sitoo nämä osat kiinni toisiinsa niin eivät sitten liikuteltaessa murene käsiin.



Seuraavaksi on vuorossa ruusujen päällystäminen steariinilla. Tähän voisi hyvin käyttää kynttilänjämiä, mutta tälläkertaa pätkin nuo kolme pitkää kynttilää. Se olikin juuri sopiva määrä, nämä ruusut imevät steariinia aika reilusti.



Kattilaan laitetaan vettä, johon laitetaan sitten sulatettavat kynttilät. Koska itsellä ei ole askartelukäyttöön tarkoitettua kattilaa, niin tein kaiken lasipurkissa vesihauteessa. Eli lasipurkissa on vähän vettä jonka päälle sula steariini sitten jää kerrokseksi.



Tämän jälkeen dippaillaan sitten ruusuja sulaan steariiniin. Itse laitoin ruusuihin kolme kerrosta steariinia, pienempikin määrä riittäisi varmasti.



Valmiissa ruusuissa ei tuo luonnonvalkoinen kynttilä kovinkaan paljoa näy. Punainen teki paljon enemmän ruusun näköiseksi. Ovat nämäkin kauniita.

45 kommenttia:

  1. Kiitos selkeästä ohjeesta. Täytyypä kokeilla tehdä näitä. Ja teet kauniita koruja!

    VastaaPoista
  2. Empä arvannut että ne on noin helppoja! Yksi joululahjaongelma ratkaistu, kiitos :)

    VastaaPoista
  3. Nonni, luin tämä ja nyt on kans sytykeruusuja ;D

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvä ja seikkaperäinen ohje, suuret kiitokset! Näitä täytyy ehdottomasti kokeilla (vaikkei itsellä olekaan käyttöä sytykkeille). Kierrätyskäsityöt kunniaan! :)

    VastaaPoista
  5. Ompa ihania...ja selkeä ohje. meinaan kokeilla.

    VastaaPoista
  6. JohannaL: kiitos <3 suosittelen kokeilemaan noita ruusuja, ovat mukavaa iltapuhdetta.

    minea: kyllä, helppoja ovat ja näissä on vaikea epäonnistua :D ja uuniin ne menee kuitenkin, niin sillä ulkonäöllä ei ole niin väliä. joululahjaksi mitä mainioin idea, harmi vaan että monella ei ole takkaa.

    Paula: jee! hyvä! :D

    Petra: kiitos sinullekin. eiköhän lähipiiristä joku uuninomistaja löydy, ketä voi sitten lahjoa :D

    Sitriini: kiitos :D kokeile ihmeessä, ja vinkkaa sitten jos olet laittanut esille omat versiosi ;)

    VastaaPoista
  7. Hyvä ohje! Harmi vaan, että harvalla on takkaa, mutta näppärä lahjaidea :)

    Minkälaisia ideoita sulla on joulukortteja varten? Olisi kiva, jos voisit jakaa jotain ideoita täällä blogissa :)

    Anu

    VastaaPoista
  8. Kiitos selkeästä ohjeesta! Vaikkei itsellä nyt takkaa olekaan, niin juuri viemisiksi erityisen kiva ja näpsä :-D

    VastaaPoista
  9. oi, nää on niin ihania! Hyvä joululahjavinkki todellakin. Täytyy siis ruveta säästämään munakennoja..

    VastaaPoista
  10. Anu: joulukortteihin en ole vielä kovin montaa ajatusta uhrannut. muutamia ideoita on, mutta toteutusta en ole vielä kokeillut. monesti joulukorttien kanssa käy niin, että viimeisenä päivänä ne väsään (tai vaihtoehtoisesti marssin Tiimariin hakemaan ne 10 eurolla). Viimevuonna sain aikaan tällaiset: http://annanaarteet.blogspot.com/2008/12/joulukortteja.html

    Mags: kiitos :) ensimmäistä kertaa tein blogiin jonkinnäköistä ohjeentynkää ja vaikeaa oli päättää miten tarkkaan vaiheet kuvaan. Hyvä että on selkeä.

    Liisa: jep, nyt vaan leipomaan herkkuja, niin siitä ne kennot tyhjenee :D

    VastaaPoista
  11. Kiitos ohjeesta! Mietinkin silloin kun ekat ruusut esittelit että mitenköhän niitä tehdään...
    Tuo näyttää just kivalta puuhalta ja ruusuille olis ihan omassa kotonakin käyttöä.

    VastaaPoista
  12. Todella selkeä ja yksiselitteinen ohje, kiitos kaunis!

    Suunnitelmissa oli jo tuon sun aiemman sytykeruusupostauksen jälkeen tehdä näitä, mutta jotenkin ehti tuokin idea painua taka-alalle. Nyt tuli taas uutta puhtia hommaan, ja taidankin askarrella näitä jo tänä iltana. Kiitos vielä!

    VastaaPoista
  13. Muutama viikko sitten sattumalta eksyin blogiisi ja bongasin kyseisten ruusujen ohjeen. Ihanan helppoja tehdä. Hyvä vinkki tuo, että lasikupissa voi nuo kynttilät sulattaa, kun ei viitsi ihan hyvää kattilaa siihen uhrata. Ei tullut itselläni tuo mieleen :) Korut on myös kauniita :)

    VastaaPoista
  14. kiitos myös teille Romulus, Vilma ja Essi.

    kannattaa tosiaan laittaa steariinit lasipurkissa vesihauteeseen, jos ei halua hyvää kattilaa tuhota steariinilla. kun ruusut on tehty valmiiksi, niin jättää vaan purkit jäähtymään. steariini kovettuu levyksi veden päälle, ja sen saa sitten purkista napsauttamalla irti. näin samaa steariinia voi käyttää myöhemminkin.

    VastaaPoista
  15. Vielä joulukorteista.. Kiitos vastauksestasi!

    Noita sun viime vuotisia kortteja muistan katsoneeni aikaisemmin. Miten olet tehnyt sen "napin", jossa lukee iloista joulua? Onko siis valmis vai leimasimella painettu vai mitä? :) Entä mistä olet löytänyt kaunista hiutalepaperia?

    Anu

    VastaaPoista
  16. moikka anu :)

    iloista joulua nappi on tosiaan tehty leimaamalla. leiman tilasin finnstamperin nettikaupasta http://www.finnstamper.com/tuotteet/leimasimet/joulu05.html näytti olevan vieläkin tarjolla. hiutalepaperi on taas ostettu lahden Askarellista :)

    VastaaPoista
  17. Hienoja, olisivat loistavia tupaantuliaisia tms.!

    VastaaPoista
  18. Ihan mahtava ohje,pitääkin kokeilla itse tehdä näitä! :)

    VastaaPoista
  19. SIIS WAU! Tätä pitää niin ehdottomasti kokeilla :) erittäin hyvä pikkutuomislahjakin vielä. Kiitos hyvistä ohjeista!

    VastaaPoista
  20. Kiitokset vielä teille Miira, Mrs Cupcake ja Boobettes :D itsekin olen kovasti tykästynyt noihin ruusuihin. harvoin näin helpolla saa noin nättiä.

    VastaaPoista
  21. Olen pitänyt blogissani joulukalenteria, ja tämän päivän luukussa oli sytykeruusuja. Kävin linkkaamassa tänne blogiisi, kun mielestäni ohjeesi oli niin hyvä ja selkeä.

    VastaaPoista
  22. hauska kuulla että ohje on ollut hyödyllinen :D kivoja ruusuja olit tehnyt.

    VastaaPoista
  23. Paljon kiitoksia ohjeesta! Olemme saaneet lahjaksi yhden ruusun, ja olen pohtinut miten se on tehty. Kiva lahjaidea!

    VastaaPoista
  24. Juuri näitä ohjeita olen kaivannut, kiitos sinulle! :) Kynttilänjämiäkin on tallessa, joten tositoimiin pääsen pein. Nnan kautta tänne osasin.

    VastaaPoista
  25. Kangaskasa: kiitos kiitoksista :D nuo ruusut tosiaan näyttävät vaikeammalle tehdä kuin oikeasti ovatkaan. nyt vain lahjatalkoisiin.

    Matleena: hyvä että ohje on hyödyksi, joululahjat ennättää ihan hyvin vielä tehdä ;)

    VastaaPoista
  26. Hah, pitipä väkertää tuparilahjaksi! Kivoja tuli, vaikka tekikin ihan vaan tavallisesta steariinista, vaikka nyt jäikin hinku kokeilla eri värisillä!

    VastaaPoista
  27. minä oon tökänny noihin ruusuihin vielä semmosen kebakkotikun, jolloin dippaaminen steariinissa on helpompaa, ja ruusua voi asetella esim. takkaa tai grilliä sytyttäessä. =)

    VastaaPoista
  28. Annikki: kyllä perussteariinilla saa ihan nättejä ja hillittyjä. aika tumma saa steariini olla, että se peittää tuon kananmunakennon harmaan :)

    ullapulla: kiitos hyvästä vinkistä. siitä tikustahan ruusu olisi sitten hyvä tökätä kuivumaankin vaikkapa styroks-levylle tms. pitää kokeilla jos grillitikkuja on lähistöllä seuraavalla askartelukerralla :D

    VastaaPoista
  29. Kiitos hienosta ideasta, menempä heti kaivelemaan kennoja. Meillä syödään munakasta koko tämä vuosi...
    Kati

    VastaaPoista
  30. Kiitos ohjeesta! Oli selkeä ja hyvä. Tosi kivoja tuli. Nämä on ihan mahtavia lahjoja. Ystävänpäivää odotellessa =)

    VastaaPoista
  31. Kati: kiitos sinulle. materiaalien hankinta se taitaakin olla haastavinta varsinkin tällaisessa sinkkutaloudessa ;) kun ei niitä kakkujakaan viitsisi itselleen aina leipoa ihan vaan siksi että saisi materiaaleja askarteluun ;)

    Ihana Innostus: ystävänpäiväksi ehtiikin vielä hyvin ruusuja puuhastella :) ihanaa että ohjeesta oli iloa.

    VastaaPoista
  32. Ihanan mainio kestävän kehityksen idea! Tämän askarteluvinkin aion tallettaa ja käytän sitä varmasti myös hyödyksi työskennellessäni lastentarhanopettajana. Kiitos Anna!

    VastaaPoista
  33. kiitos Katsu :D hienoa että ohjeesta oli hyötyä myös sinulle. ohjehan ei ole omakehittelemäni, mutta mielellään jaan sitä eteenpäin, niin kiva idea se on :D

    VastaaPoista
  34. Kiitos ohjeesta!

    Tälläisiä sain aikaiseksi:
    http://naperrys.blogspot.com/2010/06/sytykykeruusuja.html

    VastaaPoista
  35. Liityin joukon jatkoksi ja tein minäkin vihdoin näitä, kun sain mahdollisuuden ja olen talossa, jossa on takka :).

    Tämänmoisia tuli minun kattilastani
    http://wantonlunacy.blogspot.com/2010/10/light-my-fire.html

    Tykkään kovasti ja teen toistekin. Kiitos hyvästä mielestä :). Näitä testataan jo tänä iltana.

    VastaaPoista
  36. Itse eksyin tähän ohjeeseen Madam B.C.:n vanhasta postauksesta, ja ohje oli todella hyvä!! Kiitos siitä!! Tänä vuonna teen näitä joululahjoiksi! Nyt on ainakin kahden joululahjat mietitty (kyllä muutakin annan :D )

    VastaaPoista
  37. hyvä että ohje on ollut hyödyksi :) kiitos Pinja

    VastaaPoista
  38. Kiitos selkeästä ohjeesta! :D

    VastaaPoista
  39. Sinulla on täällä paljon hyviä ja selkeitä ohjeita. Uskaltauduin testaamaan näitä ja linkitin blogiohjeesi omaani, tämmöisiä tuli: http://aarnilintu.blogspot.com/2011/11/sytykeruusut.html

    VastaaPoista
  40. kiva kuulla, että pidät ohjeita selkeinä :) ja hienoa että innostuit sytykeruusuista :D pitääkin heti piipahtaa katsomassa millaisia sinulla tuli :)

    VastaaPoista
  41. Mietin pitkään sytykeruusujen tekemistä tämän selkeän ohjeesi luettuani. Nyt sitten vihdoinkin sain tehtyä ensimmäisen satsin ja kauniita tuli: http://tuijanjutut.wordpress.com/2011/11/26/sytykeruusuja/. Kiitos kivasta ohjeesta! :)

    VastaaPoista
  42. kiitos sinulle Thuja :D mukava kuulla että innostuit, mäpäs suuntaan tästä kurkkimaan millaisia ruusuja on syntynyt....

    VastaaPoista
  43. On kyllä mahtavan hyvä ja selkeä ohje, kiitos kovasti siitä :) Emme olisi siskon kanssa muuten näitä uskaltaneet yrittääkään! Mutta hyvin onnistuivat :)

    Jos uskallat, voit kurkata täältä: http://raitamyssy.blogspot.fi/2012/12/sytykeruusuja.html

    VastaaPoista
  44. Jee, kiva että uskaltauduitte :D helppojahan nää on...

    VastaaPoista